QmeSpeksi


QmeSpeksi on suurin vuosittainen produktiomme, joka tuo yhteen Rauman kampuksen opiskelijoiden osaamista monella eri taiteen osa-alueella. Speksiin tarvitaan näyttelijöiden lisäksi esimerkiksi bändiläisiä, tanssijoita sekä puvustuksen, lavastuksen, maskeerauksen ja markkinoinnin osaamista.

Speksin esittäminen on perinne monessa yliopistokaupungissa ja Raumalla speksiä on esitetty jo vuodesta 2015. Speksi on vuorovaikutteista opiskelijateatteria, jossa näyttelijät pääsevät heittäytymään käsikirjoituksen ulkopuolelle yleisön toiveiden mukaisesti. Näytelmää pönkittävät myös livemusiikki ja tanssiesitykset. Yleisön joukosta kuka tahansa voi huutaa esityksen aikana ”Omstart!”, jolloin kohtaus improvisoidaan uudestaan. Omstart-huutoa voi tarkentaa lisäämällä sen perään tarkentavan määreen. Esimerkiksi ”Omstart, nopeammin!” tai ”Omstart, ranskaksi!”.

QmeSpeksiin haetaan tekijöitä syksyisin niin esittäviin rooleihin kuin taustatiimien jäseniksi. Ajankohtaista infoa ja speksistä löytyy Facebook- ja Instagram sivuiltamme. Speksin toteutuksesta kannattaa kysyä myös hallituksen jäseniltä, mikäli mukaan tuleminen kiinnostaa!

Kalenteri


Qme Facessa