Rauman Ylioppilasteatteriyhdistys Qme ry on vuonna 1999 perustettu Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen Rauman kampuksen teatteriyhdistys, johon kaikki Rauman kampuksen opiskelijat voivat liittyä. Meidän päätavoitteenamme on ylläpitää ja kehittää Rauman kampuksen opiskelijoiden teatteri- ja muiden esittävien taiteiden harrastamista. Tämä näkyy mäellä järjestettävien tapahtumien muodossa erilaisten näytelmien lisäksi myös matalan kynnyksen toimintana. Tavoitteenamme on myös järjestää opettajaopiskelijoille koulutuksia, joista on hyötyä tulevassa ammatissa.
Ylioppilasteatteri Qmeen toimintaa pyörittää vuosittain syyskokouksessa vaihtuva hallitus, joka on vastuussa Qmeen tapahtumista. Ensisijaisesti yhdistyksen toimintaan voi lähteä mukaan liittymällä Qmeen jäseneksi täyttämällä sähköisen jäsenlomakkeen kotisivuillamme. Jäseneksi liittyminen on täysin ilmaista. Qmeen jäsenenä pääset halvemmalla Qmeen tapahtumiin. Mikäli rento harrastustoiminta kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti lähteä mukaan meidän toimintaamme. Hallituksen jäsenet myös mielellään vastaavat kysymyksiin, joten vedä meitä rohkeasti hihasta, kun näet meitä mäellä.